Odotusajan kuvaus2018-11-03T16:23:33+00:00

Odotusajan kuvaus

Odotusajan kuvaus - Lahti

Masukuvaukset ovat ihania ja yksiä lempikuvauksistani. Äidin kaunis pyöreä vatsa ja sen sisällä kasvava pieni ihme. Odotusajan kuvaukseen on hyvä varata aika raskausviikoille 28-34. Silloin äiti on yleensä vielä hyvävointinen, vauvamasu näkyy jo selvästi, mutta loppuraskauden turvotusta ei vielä ole paljoa tullut. Vaikka äidin ulkomuoto raskauden myötä muuttuukin, ja saatat tuntea olosi epävarmaksi omasta vartalostasi, kannattaa tämä ainutlaatuinen hetki elämässä kuitenkin ikuistaa muutamaan kauniiseen kuvaan.

Kuvauksessa pääosassa on odottava äiti, mutta voit tulla kuvaukseen myös puolisosi, lastesi  ja/tai lemmikkisi kanssa. Kuvauspaikaksi sopii kaunis miljöö tai valoisa koti. Raskauskuvia voidaan ottaa myös talvella ulkona, jos pirteä pakkanen ei kuvattavia häiritse. Vaatteiksi kuvauksiin on hyvä valita jotain sellaista, joka tuntuu mukavalta päällä ja jossa masun muoto tulee esiin. Myös minulla on muutamia mekkoja kuvauksiin lainattavaksi. Puolison tai muiden kuvattavien vaatetuksen osalta on hyvä kiinnittää huomiota vaatteiden sävyihin, että ne olisivat yhteneväiset. Rekvisiitaksi kuvauksiin voi ottaa esimerkiksi jotain pientä vauvalle hankittua tai vaikkapa ultraäänikuvan.

Varaa aika odotusajan kuvaukseen
Tilaa lahjakortti

#odotusajankuvaus #raskauskuvaus #masukuvaus #valokuvaus #lahti #hollola #nastola #orimattila

Tutustu portfoliooni

Asiakaskokemuksia kuvauksista

“Olin ensimmäistä kertaa odotusajanvalokuvauksessa joten minulla oli hieman jännittynyt olo mutta Marin mukava olemus ja rento tyyli helpotti oloani.”

“Ihana valokuvaustiimi, hauska kuvauspäivä ja mahtava tulos!”

“Kuvaustilanne oli rento ja hauska. Todella mukava päivä ja kuvaaja sai meidän jännittyneen olon nopeasti helpottamaan. Kuvat on erinomaisia.”